Juhani Aaltosen Juhlakonsertti

Konsertti juhlii paitsi suomalaisen modernin jazzin Grand Old Manin Juhani Aaltosen (s. 12.12.1935) yhdeksää vuosikymmentä keskuudessamme myös hänen lähes 70 vuotta kestänyttä ja yhä jatkuvaa uraansa muusikkona, säveltäjänä ja yhtyeen johtajana.

Aaltosen taival puhallinsoittajana sai alkunsa 1950-luvulla hänen työskennellessään Ruotsissa renkinä samalla tilalla, jonne hänet oli viety sotalapsena reilu vuosikymmen aiemmin. Aaltonen innostui jazzista nähtyään paikallisessa Kansan Puistossa joitakin jazzkonsertteja ja osti paikallisesta musiikkikaupasta ensin vanhan klarinetin, joka kuitenkin oli pahoin haljennut, ja sitten vaihdossa saadun tenorisaksofonin, jota hän opetteli soittamaan sen kotelon mukana tulleesta pikkuvihkosesta. Palattuaan sitten kotiin Inkeroisiin, Aaltonen musisoi muiden paikallisten nuorten kanssa, mutta luopui pian ajatuksesta tavoitella muusikon uraa, myi saksofoninsa ja lähti jälleen 1950-luvun loppupuolella Ruotsiin Suomen vaikeaa taloustilannetta pakoon – tällä kertaa sellutehtaalle töihin.

Aaltosen ammattimainen ura sai kuitenkin alkunsa kun hän taas Suomeen palattuaan liittyi arvostetun kotkalaisen trumpetisti Heikki Rosenthalin yhtyeeseen, jossa hän soitti baritoni saksofonia ja huilua 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Tämän kokoonpanon myötä Aaltonen alkoi jo saada kansallistakin mainetta. Pian hän myös muutti Helsinkiin pyrittyään toisen kymenlaaksolaisen saksofoni/huilistin eli Esa Pethmanin kannustuksesta Sibelius Akatemiaan pääsoittimenaan huilu. Helsinkiin muutti Inkeroisista myös Aaltosen mielitietty Riitta, joka on ollut miehensä kumppanina ja tukijana koko hänen uransa ajan.

Aaltosen kovin rajoittuneeksi osoittautunut akateeminen ura kesti kuitenkin vain lukuvuoden 1961/62, jonka jälkeen hän jätti sen taakseen ja aloitti uransa keikkamuusikkona soittaen esimerkiksi Annikki Tähden yhtyeessä. Aaltonen onkin täysin itseoppinut lukuun ottamatta tätä lukuvuotta Sibelius Akatemiassa ja vuosikymmen myöhemmin Berklee School of Musicissa vietettyä syyslukukautta, joka tällä kertaa keskeytyi perhesyistä.

Pian sana lahjakkaasta multi-instrumentalistista – Helsinkiin tullessaan Aaltonen soitti lähinnä alttosaksofonia ja huilua vaikka hän tulikin pian tunnetuksi erityisesti tenoristina – levisi Helsingin musiikkipiireissä ja Aaltonen aloitti 1980-luvulle jatkuneen uransa studiomuusikkona osallistuen noina vuosina ehkä suurempaan määrään levytyksiä kuin kukaan muu suomalainen muusikko.

Studiotyön rinnalla Aaltonen vakiinnutti nopeasti asemansa yhtenä keskeisenä toimijana siinä pienessä joukossa, joka ryhtyi luomaan uutta suomalaista modernia jazzia 1960-luvun alkupuolella. Aaltosen ensimmäinen jazzlevytys oli Esa Pethmanin yhtyeen vuonna 1964 levyttämä The Modern Sound Of Finland, jota on usein myös pidetty ensimmäisenä suomalaisena modernin jazzin levytyksenä.  Pian Aaltonen myös solmi kiinteän yhteistyön uransa kolmen tärkeimmän vaikuttajan kanssa kun Henrik Otto Donner, Heikki Sarmanto ja Edward Vesala kaikki vuoroin hakeutuivat yhteistyöhön hänen kanssaan. Myös Eero Koivistoinen oli tärkeä yhteistyökumppani usean vuoden ajan. Alkaen 1960-luvun lopulta projektit heidän kanssaan johtivat tuon ajan suomalaisen modernin jazzin keskeisimpiin levytyksiin kuten Flowers In The Moon, Counterbalance, Like A Fragonard ja Everything Is it Heikki Sarmannon kanssa, En Soisi Sen Päättyvän ja Strings Otto Donnerin kanssa; Nykysuomalaista, Nana, Hot Lotta, Nan Mandol, Rodina ja Satu Edward Vesalan kanssa; sekä Odysseus ja Wahoo! Eero Koivistoisen kanssa. Yhteistyö Edward Vesalan kanssa tuotti myös Aaltoseen ensimmäiset levyt hänen omissa nimissään: Etiquette (1974), Springbird (1976) ja Prana (1981).

Studiotyön ja eri pienyhtyeiden ohella Aaltonen oli myös yksi Uuden Musiikin Orkesterin (UMO) perustajajäsenistä vuonna 1975 ja osallistui orkesterin toimintaan yli vuosikymmenen ajan kunnes hänelle vuonna 1986 myönnettiin 15-vuoden taiteilija-apuraha ja hän jäi pois sen vakituisesta kokoonpanosta.

Aaltonen oli myös aktiivinen pohjoismaisten jazzmuusikkojen yhteistyössä. Osallistuminen Nordic All Stars -kokoonpanon toimintaan 1970-luvun alkupuolella ja The Scandinavian Jazzensemblen toimintaan 1980-luvun alussa johtivat osaltaan Aaltosen liittymiseen basisti Arild Andersenin kvartettiin, jonka hyvin vastaanotetut levyt (Green Shades Into The Blue ja Shimri) 1970-luvun loppupuolella nostivat osaltaan hänen kansainvälistä statustaan.

1980-luvulla Aaltonen sai uskonnollisen herätyksen ja keskittyi enenevässä määrin sekä hengelliseen musiikkiin että siihen liittyneeseen yhteisölliseen toimintaan, vaikka hänen yhteistyönsä erityisesti  Heikki Sarmannon mutta myös Henrik Otto Donnerin ja esimerkiksi Jukka Linkolan kanssa jatkui edelleen.

Vuosituhannen vaihteessa Aaltonen uskoi jo eläköityneensä modernin jazzin esittämisestä, mutta useat nuoremman polven muusikot olivat asiasta eri mieltä. Ensin Antti Hytti ja Jone Takamäki kutsuivat Aaltosen mukaan Suhkan Uhka kokoonpanoon (Suhka, 2002) ja sitten tuon yhtyeen basisti ja rumpali, Ulf Krokfors ja Tom Nekljudow, suostuttelivat Aaltosen perustamaan heidän kanssaan yhteisen trio. Juhani Aaltonen Trion live-levytys Mother Tongue (2002) olikin taiteellinen menestys ja palkittiin myös ilmestymisvuotensa Jazz Emma palkinnolla. Näin eläkkeelle jääminen sai jäädä ja tätä aktiviteettia on seurannut todellinen Aaltosen uran renesanssi, mukaan lukien lukuisia Juhani Aaltonen Trion (Reino Laine vaihtui myöhemmin rumpuihin), Juhani Aaltonen Kvartetin (Iro Haarla pianossa lisättynä trioon), Nordic Trinityn (Mikko Iivanaisen ja Klaus Suonsaaren kanssa) ja monien muiden kokoonpanojen esiintymisiä ja levytyksiä.

Nyt järjestettävä juhlakonsertti kattaa Juhani Aaltosen uran koko kaaren vaikka moni vanha yhteistyökumppani onkin jo joukosta poissa. Mukana on tietysti itseoikeutetusti Heikki Sarmanto, jonka kanssa Aaltonen on esiintynyt ja levyttänyt aktiivisesti yli kuuden vuosikymmenen ajan; Reino Laine, jonka Aaltonen tapasi ensi kertaa Helsingin legendaarisella Kurvin harjoituskämpällä jo 1960-luvun alussa pian Helsinkiin muutettuaan; Iro Haarla, joka oli mukana useissa 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun projekteissa Aaltosen ja Edward Vesalan kanssa; Raoul Björkeinheim ja Ulf Krokfors, jotka ovat olleet mukana monissa Aaltosen projekteissa uudella vuosituhannella; sekä vielä PLOPin nuorukaiset. Myös Raoul Björkenheim esiintyy.

Esittelykuva: Jori Grönroos

Konsertti järjestetään yhteistyössä Savoy-teatterin kanssa.

Konsertin kesto n. 2 h, sisältää väliajan

Permanto K18 anniskelualue. Parveke ikärajaton, ei anniskelua

Matti Niveksen kirjoitus (englanniksi) Finnish Music Quarterly julkaisussa Junnusta