Eero Savela Quartet
4.5.2026 @ 19:00 - 20:30
Hakasalmen Huvila
Eero Savela: trumpetti
Seppo Kantonen: sähköpiano
Eero Tikkanen: kontrabasso
Joonas Leppänen: rummut
Yhtye esittää trumpetisti ja säveltäjä Eero Savelan musiikkia, jossa keskeisessä roolissa ovat sävellykset ja niiden tarjoama lähtökohta yhteiselle improvisaatiolle. Kappaleiden selkeät melodiat antavat tarttumapintaa, mutta yhtyeen tavoitteena on irrottautua kuuntelemaan ja viemään musiikki vapaampiin suuntiin.
Elokuussa 2025 julkaistu albumi Way To on saanut huomiota niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Levy oli ehdolla Indie Awards -palkinnon saajaksi, ja BBC Radio 3:n toimittaja Tina Edwards valitsi sen vuoden parhaiden julkaisujen joukkoon.
Kvartetti kokoaa yhteen muusikoita, joilla on laaja tausta suomalaisessa jazzissa, improvisoidussa musiikissa sekä rytmimusiikissa. Yhtyeessä kohtaavat eri sukupolvet ja erilaiset taiteelliset näkemykset, mutta yhteissoitossa korostuu kuunteleminen ja halu rakentaa musiikki yhdessä. Jokaisella soittajalla on vahva oma ääni, ja juuri näiden erilaisten lähestymistapojen yhdistyminen on keskeinen osa yhtyeen sointia.
Kuva: Klaus Elfving
Konserttia tukevat Helsingin kaupunki, Svenska Kulturfonden ja Musiikki Suomi LIVE (Musiikin edistämissäätiö).
